Uutiset

Riinan blogi: Tekeekö harjoittelu mestarin?


09.10.

Adensy, Liidi ja Roves: vieraita termejä,

uusia tietokoneohjelmia ja

tuntemattomia paikannimiä, siinä sitä

onkin ollut opettelemista ja miksi sen

aina unohtaa että uuden opettelu vie

aina oman aikansa. Olen päässyt

kurkistamaan myynnin ja markkinoinnin

maailmaan ja siinä sitä riittääkin

opeteltavaa.  Innokkaana harjoittelijana

olen saanut itseäni usein muistutella,

että kaikkea ei tarvitse heti osata.

Tietämykseni Seinäjoesta on lisääntynyt huimasti ja olen jo täysin vakuuttunut siitä, että ”Täällä asuu hyvä kokous”. Viisi viikkoa harjoittelua takana ja nyt termit ja Seinäjoen paikannimet ovat paremmin hallussa ja sainkin eräältä messuvierailijalta kiitokset kun esittelin Seinäjoen kokous- ja tapahtumapaikkoja jo ihan uskottavasti.

 

Messuesittelijän lisäksi työnkuvaani on kuulunut monenlaisia mukavia tehtäviä mm. uutiskirjeiden kirjoittamista, some -päivityksiä, uusien asiakkaiden etsimistä ja valokuvien käsittelyä. Mieleenpainuvin työtehtävä oli avustajana 39 sihteerin vierailun emännöinnissä, jonka aikana pääsin myös itse tutustumaan Seinäjoen parhaimpiin kokous- ja tapahtumapaikkoihin. Mieluisa työtehtävä oli myös tehdä Seinäjoki-info –kassit vieraille ja viedä ne hotellille odottamaan vieraiden saapumista.

 

Aamuisin on kiva lähteä töihin ja se on merkki hyvästä työharjoittelupaikasta. Ihanaa kun työyhteisö on ottanut minut avosylin vastaan ja ilmapiiri on avoin ja lennokas, niin kuin Avaruuden pääkaupungissa kuuluukin olla. Onneksi saan jatkaa harjoittelua vielä toiset viisi viikkoa paikassa, jossa on tilaa luovuudelle ja hulluillekin ideoille.  Valmistuminen mestariksi vaatii aikaa, joten myynnin ja markkinoinnin mestaria minusta ei tämän harjoittelun aikana ehdi tulla, mutta suunta on oikea :) 

  

Syysterveisin 

Riina Puranen

Harjoittelija

riina.puranen@seinajokicongress.fi

 


Takaisin uutisiin

Parasta palvelua

Ota yhteyttä. Järjestetään yhdessä unohtumaton tapahtuma Seinäjoella. Palvelumme on maksutonta!

040 779 8809

Jenniina Palmu, myyntipäällikkö

Pyydä tarjous   

Sulje sivuvalikko
Tietosuojakäytäntö ›