Uutiset

Riinan blogi: Harjoittelu alkakoon


03.09.

Tervehdys! Olen Riina ja aloitin tänään harjoittelijana

Seinäjoki Congressissa. Olen Espoosta kotoisin ja

Kuortaneella olen asunut vasta neljä vuotta, joten minulle

uusia ja mielenkiintoisia kohteita Etelä-Pohjanmaalta

edelleen riittää. Partiolaisena olen aina viihtynyt

luonnossa ja täällä Etelä-Pohjanmaalla hyviä

retkeilypaikkoja sekä sieni- ja marjametsiä riittää.

 

  

Vuosi sitten aloitin Kestävän Gastronomian Restonomi opinnot Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa monimuotototeutuksena eli opintoja olen suorittanut töiden ohessa. Työkokemusta minulla on yli kymmenen vuotta ravintola-alalta ja viimeisin työpaikkani oli Kuortaneen Urheiluopistolla keittiön vuoropäällikkönä. Opinnot antoivat minulle loistavan tilaisuuden päästä tutustumaan matkailualaan. Itselle tämä harjoittelu on hyppy tuntemattomaan, mutta avoimin ja erittäin innokkain mielin aloitan harjoitteluni täällä Seinäjoki Congressissa.

 

Kuortaneella asuessani Seinäjoella olen piipahtanut viikoittain koirani kanssa agilitytreeneissä, mutta muuten Seinäjoki on jäänyt vielä kovin vieraaksi kaupungiksi. Uskoisin, että tämän harjoittelun aikana tietämykseni Seinäjoesta ja Etelä-Pohjanmaasta kasvaa ja harjoittelun lopussa saan todeta kuinka hieno paikka Seinäjoki on ja mitä kaikkea Seinäjoella tapahtuukaan.

 

Kuortanelaisena suosittelen syysretkeä Kuortaneen Urheiluopistolle, jossa voi lähteä metsään esimerkiksi fatbikeilla tai nauttia kauniista järvimaisemasta Suppaillen. Ruokataukohan on retkillä parasta ja siihen Kuortaneen Urheiluopiston ravintola Aalto tarjoaa parhaat herkut.

 

Riina Puranen

Harjoittelija


Takaisin uutisiin

Parasta palvelua

Ota yhteyttä. Järjestetään yhdessä unohtumaton tapahtuma Seinäjoella. Palvelumme on maksutonta!

040 779 8809

Jenniina Palmu, myyntipäällikkö

Pyydä tarjous   

Sulje sivuvalikko
Tietosuojakäytäntö ›