Uutiset

Mian blogi: Uusi harkkari esittäytyy


23.04.

Morjesta!

Aloitin viime viikolla hulppeasti harjoittelun Seinäjoki Congressilla. Päivähän alkoi ihanalla aamupalalla Valkoisessa Puussa ja jatkui vielä hienommin, sain itselleni oppariaiheen, ja vieläpä Jenniinan siunauksella Seinäjoki Congressilta. Perästä kuuluu myöhemmin!  Nimeni on Mia, tervetuloa seuraamaan mun konhotuksia.

Kuka on Mia? Olen 25-vuotias restonomiopiskelija Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Erikoistumisharjoittelun halusin suorittaa täällä, koska tapahtuma- ja kokoussuunnittelu ja myyrän työ siinä taustalla kiinnostaa hirveästi, utelias sielu kun on. Taustaltani löytyy hieman kokin ammattitaitoa, vähän ompelijan vikaa ja kaikessa huipussaan vielä pienen pieni merkonomi. Oma lusikka on siis käynyt ties missä keitoksissa. Ettei elämä kuulostaisi liikaa työltä, niin tykkään käydä kiipeilemässä seiniä Tampereella, köyden varassa toki, kun sinne kiireiltään kerkiää.

 

Olen Seinäjoen kasvatti, ainakin osittain. Juuret tulee Kauhajoelta ja vivahteita käyty ottamassa myös Tampereelta. Routa ajoi kuitenkin porsaan kotiin ja Seinäjoki on tällä hetkellä koti, kullan kallis. Kaikesta päätellen Seinäjoen ja sen mutkat tunnen kuin omat taskut, taskuista vaan saattaa joskus löytyä jotain uutta ja jännittävää. Sitä tämä harjoittelu varmasti tuo tullessaan ja uutta näkökulmaa.

 

Tulette näkemään tätä kirjoitustyyliä (ehkä jopa pärstänkin) Seinäjoki Congressin somekanavilla enenevissä määrin, kun otan Jenniinalta somen haltuun. Ekaan päivään kuului toki paikkaan tutustumista ja olinkin ihan liekeissä sähköpöydästä, näitä kun ei kauhean usein keittiön puolella näe. Odotan tältä harjoittelulta paljon ja todennäköisesti saan jotain aivan uutta, mitä en osannut kuvitellakaan.

 

Kevätkonhotuksin

 

Mia Marjakoski

Harjoittelija

mia.marjakoski@seinajokicongress.fi


Takaisin uutisiin

Parasta palvelua

Ota yhteyttä. Järjestetään yhdessä unohtumaton tapahtuma Seinäjoella. Palvelumme on maksutonta!

040 779 8809

Jenniina Palmu, myyntipäällikkö

Pyydä tarjous   LIITY POSTITUSLISTALLE 

Sulje sivuvalikko
Tietosuojakäytäntö ›